Me uskovaiset nuoret

Internetissä ja muissa medioissa on viime aikoina esiintynyt paljon kritiikkiä Facebookissa toimivaa Uskovaiset nuoret -ryhmää kohtaan. Kritiikistä osa on ainakin minun näkemykseni mukaan aiheetonta. Tämän sanon ryhmän pitkäaikaisena jäsenenä, en osana ylläpitoa. Ylläpitäjyyteni ei vaikuta tähän tekstiin muuten kuin siten, että tiedän ryhmän toiminnasta varsin paljon. Tiedän myös, miten paljon olen aina rivijäsenenäkin arvostanut kyseistä ryhmää. Siksi haluan kirjoittaa puolustuspuheen ryhmälle, jonka kautta olen itse löytänyt elämääni uusia ystäviä, mahtavan seurakuntayhteyden ja rajattomasti rohkaisua Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

Kaikki kritiikki on lähtöisin yhdestä asiasta: ryhmä on arvoiltaan erittäin konservatiivinen. Ryhmän säännöissä ja kuvauksessa, jotka ovat näkyvillä jokaiselle ryhmään hakevalle henkilölle, todetaan ryhmän sitoutuvan täysin Raamatun sanaan erehtymättömänä totuutena. Tämän jokainen ryhmään liittyvä tietyllä tasolla hyväksyy pyytäessään jäsenyyttä. UN ei kuitenkaan pyri saamaan kaikkia jäseniään yhteen muottiin tai väkisin tunkemaan omia, konservatiivisia mielipiteitään toisten kurkuista alas. Kyse onkin yhteisestä sopimuksesta, joka määrittelee ryhmän sisäisen toiminnan. Myös liberaalimmin ajattelevat kristityt ovat tervetulleita mukaan, mutta heidän täytyy liittyessään hyväksyä se, että ryhmän tarjoama materiaali ei välttämättä miellytä heitä. Samoin ryhmän toiminnan kannalta on tärkeää vaatia jäseniltä, myös eri tavalla ajattelevilta, sääntöihin perustuvaa keskustelukulttuuria.

Ryhmän ylläpito ei ole täynnä vihaisia tyranneja, jotka päivät pitkät toivottelevat liberaaleja helvettiin - vaikka kuinka monta mediaa näin väittäisivät. Ryhmän ylläpito koostuu Raamatun arvovaltaan sitoutuvista nuorista henkilöistä - kuten itse ryhmäkin, periaatteessa. Ylläpidon suurin haaste on rakkaudellinen mutta jämpti toiminta, johon kaikki ylläpitäjät pyrkivät toisiaan tukien rukouksen ja keskustelun avulla. Ylläpito pyrkii pitämään omantuntonsa puhtaana ja toimimaan kaikessa siten, että voi Raamatun valossa seistä suoraselkäisenä tekojensa takana. Tätä olen itse saanut todistaa, kun viikko sitten liityin ylläpitoon ja olen siitä asti saanut viereltä seurata ylläpidon päivittäistä toimintaa. Uskokaa tai älkää, mutta ylläpidon motiivit ovat kunnialliset.

Ylläpidon tarkoitus ei siis ole estää opillista keskustelua ryhmässä tyrannimaisella sensuurilla, kuten väitetään. Ryhmä on tarkoitettu kasvuyhteydeksi nuorille, jotka haluavat elämässään yhä enemmän tehdä Jumalan tahdon mukaan. Ryhmän näkemys Jumalan tahdosta sitoutuu kaikessa täysin Raamattuun. Siksi ylläpito pyrkiikin edesauttamaan nuorten kasvua ja kehitystä Raamatun ohjaamaan suuntaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joskus viestejä on poistettava tai pyydettävä muokkaamaan. Jos yli 9000 ihmisen ryhmässä yksi henkilö alkaa levittää materiaalia, joka kehottaa syntiin tai ajaa nuoria kauemmas Raamatun totuudesta, kyseessä on mahdollinen uhka muille ryhmän tuhansille kristityille. Sellaiseen uhkaan ylläpito puuttuu pakon edessä, yhteistä parasta ajatellen.

"Mistä ylläpito tietää, mikä materiaali on muka haitallista?"
Pikainen vilkaisu ryhmän sääntöihin antaa tähänkin yleiseen kysymykseen vastauksen. Kaikki materiaali, joka kehottaa luopumaan Raamatun antamista ohjeista tai käskyistä, on potentiaalisesti vaarallista. Kommenttien poistaminen on kaukana ylireagoinnista. Pelissä on paljon. Lisäksi kommentteja poistaessa ylläpito tiedottaa asiasta kommenttien lähettäjälle ja tarpeen vaatiessa käy tämän kanssa keskustelun, josta käy ilmi, miksi kyseinen kommentti ei vastaa ryhmän sääntöjä. Kommenttien poistamista ei toteuta yksi ylläpitäjä muuten kuin pakon edessä (esimerkiksi yövuorot), muuten asia tuodaan kaikkien ylläpitäjien tietoon ja yhdessä pohditaan, miten on viisainta toimia.

Kyllä, ryhmä on konservatiivinen. Kyllä, sitoudumme Raamatun sanaan. Ei, emme halua, että nuoria ajetaan pois Raamatun luota kulttuurisidonnaisuus-argumenteilla. Tämän kaiken voi nähdä ryhmän kuvauksesta ja säännöistä. Ryhmä perustuu työnäkyyn, johon ylläpitäjät ja myös ryhmän jäsenet ovat tavallaan sitoutuneet. Sen mukaan ajamme Suomen nuorten herätystä Raamatun totuuteen nojaten, kaikki me ryhmän jäsenet.

Joskus tuntuu varmasti ikävältä, että jotakin mielipidettä ei pidetä hyväksyttävänä. Ryhmässä ei ole tarkoitus lyödä ketään Raamatulla päähän, vaan rakentavasti antaa tietoa Raamatun sanasta ja ehdottaa jakeita rukouksessa tutkiskeltavaksi. Toivon kovasti, että jokainen ryhmän jäsen saisi kokea olevansa tervetullut ja rakastettu. Ryhmässä on nuoria ja vanhoja ihmisiä, ja samoin uskossaan nuoria ja vanhoja. Näiden kaikkien yhdistäminen onnistuu vain sillä periaatteella, että ryhmässä on tuhansista jäsenistä huolimatta vain yksi Jumala. Ei siis yhdeksäätuhatta "minun jumalaani". Yhteisen Jumalamme tahto on löydettävissä Raamatusta, ja siihen perustuu ylläpidon ehdoton sitoutuminen pyhään sanaan.

Haluaisin jakaa yhden aika tärkeän esimerkin. Nykyään voi vaikuttaa siltä, että jonkin pienen asian hyväksyminen kulttuurimme valossa ei voi mitenkään olla kovin iso asia. Media saa kaiken luopumisen näyttämään merkityksettömältä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä VT:n kuningas Jerobeam. Hänen pienet luopumisensa tuntuvat meistä todella merkityksettömiltä: Jumalan alttarin paikan ja juhlapäivien aikojen muuttaminen. Kuitenkin kuninkaasta kerrotaan, että hän ajoi toiminnallaan koko Israelin kansan epäjumalanpalvelukseen. Meidän toimintamme ryhmän jäseninä ei siis ole merkityksetöntä, ja siksi ylläpito suhtautuu siihen niin vakavasti, varsinkin jos ryhmän jäsenen toiminta on ristiriidassa Raamatun kanssa.

Ryhmässä tärkeää olisi siis käydä opillista keskustelua, ei opillista väittelyä. Erona näissä ovat kiivaus ja ylpeys - keskustelu nojaa Raamatun sanaan, väittely nojaa periaatteeseen "minä olen oikeassa". Keskustelukaan ei silti omasta mielestäni ole ryhmän valtti - uskovien yhteys on. Ryhmään tulee paljon rukouspyyntöjä, todistuksia, hengellistä materiaalia ja rohkaisevia ajatuksia. Näissä piilee UN-ryhmän rikkaus.

Oma kokemukseni ryhmästä on lähes naiivin positiivinen. Ehkä se johtuu muutenkin konservatiivisesta taustastani. Toisaalta suurin osa hyvistä kokemuksistani ei liity opilliseen keskusteluun, vaan ryhmän ihmisiin. Olen saanut ryhmän kautta sielunhoidollista apua - silloinkin, kun en uskaltanut kertoa ongelmistani kenellekään tutuistani. Siinä kohtaa kuvaan astui uskovainen nuori aivan toisaaltapäin Suomea, joka kuunteli, auttoi ja tuki minua. Tätä nykyistä ystävääni ja sisartani Kristuksessa en olisi koskaan tavannut ilman Uskovaiset nuoret -ryhmää. Monet muutkin ovat rukoilleet minun ja minulle tärkeiden asioiden puolesta niin vilpittömästi ja rakastavasti, että olen voinut jälkikäteen vain ylistää Herraa upeista uskovista nuorista.

Oman seurakuntayhteyteni lisäksi Uskovaiset nuoret -ryhmä on ollut tärkeimpiä paikkoja uskossa kasvun kannalta. Me uskovat tarvitsemme toisiamme. Siksi olenkin pahoillani siitä, millaista mediahuomiota kyseinen ryhmä on viime aikoina saanut. Vaikka ryhmän raamattukeskeisyys ei miellytä kaikkia, toivoisin silti liberaalimmilta kristityiltäkin huomaavaisuutta ja ymmärrystä toimintaamme kohtaan. Ryhmä antaa niin monelle niin paljon - ja siksi kielteisten asioiden levittäminen mediassa aiheuttaa haittaa monille nuorille niin ryhmän sisällä kuin sen ulkopuolellakin. UN ei ole lahko. UN on avoin ja rakastava ryhmä, jossa ylimpänä auktoriteettina pidetään Jumalan sanaa. 

Toivoisin siis, että kritisoijat kävisivät keskustelua ylläpidon kanssa, ennenkuin tekevät hätäisiä johtopäätöksiä ryhmän todellisesta toiminnasta. Ylläpidon porukka on kokemukseni mukaan suoraselkäistä väkeä, joka vastaa kysymyksiin rehellisesti ja rakkauden hengessä. Mitään hämärää en ole koskaan ryhmässä havainnut, vaan mielestäni kyseessä on turvallinen ryhmä kaikille uskoville nuorille, jotka haluavat kasvaa uskossaan kohti Jumalan tahtoa. Tottakai olen puolueellinen, mutta olen silti rehellinen. Tämä on minun näkemykseni - aivan kuten negatiiviset julkaisut ovat tiettyjen yksittäisten ihmisten käsityksiä. Jokainen luokoon siis oman käsityksensä ryhmästä, esimerkiksi tutustumalla sen toimintaan.

Toivotan siunausta kaikille jäsenille, kaikille tuleville jäsenille, kaikille entisille jäsenille, kaikille kritisoijille, kaikille puolustajille ja jokaiselle ylläpidon jäsenelle. Jumalalla on valta ja voima saada UN -ryhmästä vieläkin toimivampi uskovien yhteys.

Sanoista teoiksi

Raamattu on lupausten lisäksi täynnä käskyjä. Tämä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään kyseistä teosta lukeneelle. Jeesus itse on todennut, että suurimmat käskyt ovat seuraavia: Rakasta Jumalaasi yli kaiken, ja rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi. Nyt käsittelen lähinnä jälkimmäistä, jota kuulee tuon tuostakin lainattavan. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Rakkaus on nykykielessä jotain abstraktia ja tunneperäistä. Se on yksilön onnellisuuden tärkeitä komponentteja, jotain tavoittelemisen arvoista, mutta muiden tunteiden tavoin se voi kadota, heiketä tai pettää. Rakkaus kuvaa ihmisen tunteita toista kohtaan. Sitäkö Raamattu siis tarkoitti - että jokaiseen vastaantulijaan tulee sitoutua voimakkaan tunneperäisesti, samoin kuin itseensä ja Jumalaan? Tuskinpa vain.

Raamatun rakkaus ei ole abstraktia. Se tarkoittaa tekoja, jotka vilpittömästi tehdään toisen hyväksi. Ehkä sen vuoksi käskyt todellisessa muodossaan ovat niin haastavia - meitähän siis kehotetaan tekemään hyviä tekoja muiden eteen jokaisessa tilanteessa, vaikkei yhtään huvittaisi. Helppoahan niitä on auttaa ja palvella, joita tunneperäisesti rakastaa. Raamattu kuitenkin kehottaa tekemään rakkauden tekoja myös silloin, kun tunteet vastapuolta kohtaan eivät voisi olla kauempana rakkaudesta.

Tunneperäinen rakkaus tulisi siis heti aluksi erottaa Raamatun mukaisesta, tekoina ilmenevästä rakkaudesta. Tämän jälkeen voi alkaa pohtia, miten puutteellinen ja syntinen ihminen voi koskaan toteuttaa Jeesuksen käskyn. Eikä voikaan. Rakkauden kaksoiskäskyä noudattamallahan pystyisimme toteuttamaan lain kirjaimen - ja siihen emme valitettavasti pysty. Luontainen taipumuksemme epäonnistumiseen ei kuitenkaan oikeuta meitä olemaan yrittämättä. Onhan meidän pyrkimyksenämme toimia kaikessa Vapahtajamme tavoin.

Olen kirjoittanut aiemminkin pienistä hyvistä teoista arjen keskellä, ja siksi en siihen rakkauden aspektiin palaakaan sen kummemmin. Tämän kirjoituksen aihe piilee rakastavassa suhtautumisessa muihin kristittyihin - kyllä, myös niihin, joiden kanssa on eri mieltä! Eihän Raamatussa haluta meidän haastavan riitaa toistemme kanssa.

On tietysti helppoa nousta barrikadeille oman mielipiteensä puolesta ja hakata toista Raamatulla päähän niin monta kertaa, että toinen joko luopuu taistelusta tai muuttaa mieltään. Jokaisella taistelulla on kuitenkin aina hintansa - pahimmassa tapauksessa keskustelun toinen osapuoli luopuu uskostaan tai ajautuu erille seurakuntayhteydestään.

Jos minä olisin Raamatun perusteella väärässä jonkin opillisen asian suhteen (hyvin mahdollista), mitä haluaisin muiden tekevän?
1. Osoittavan minulle aiheeseen liittyviä raamatunkohtia sisimmässäni tutkittavaksi
vai
2.1. Haukkuvan minut liberaaliksi harhaoppiseksi, joka näkemyksellään halveksuu kristinuskon Jumalaa?
vai
2.2. Haukkuvan minut äärifundamentalistiseksi hurskastelijaksi, joka on unohtanut Raamatun tärkeimmät näkökulmat, ja joka näkemyksellään halveksuu kristinuskon Jumalaa?
Todennäköisesti haluaisin, että minua kohdeltaisiin ensimmäisen tavan mukaan.

On mahdollista käydä opillisia keskusteluja ilman, että niistä syntyy fleimaussota -- kyllä, myös netissä! Tarvitaan vain runsaasti kärsivällisyyttä ja halua kaikessa rakastaa ja auttaa lähimmäistään. Jokainen meistä uskoo olevansa oikeassa opillisissa kysymyksissä. Siksi väittelyt ovat usein hedelmättömiä tai jopa haitallisia. Erotan tässä käsitteet väittely ja keskustelu: opillinen keskustelu taas on ehdottoman tärkeää ja osa hyvää seurakuntayhteyttä. Erona näillä kahdella on osallistujien mieliala tilanteen jälkeen. Väittelystä seuraa yleensä vain pahaa mieltä, eripuraa ja kaunaisuutta. Keskustelusta taas jää osallistujille mieleen hyviä ajatuksia, ja keskustelut yleensä lujittavat myös osallistujien keskinäisiä suhteita.

Mistä näitä kärsivällisyyttä ja halua rakastaa sitten saisi, silloinkin kun on aivan varma omasta oikeassaolostaan? Silloinkin kun vastapuoli ärsyttää niin mielettömästi, ja tekisi mieli haukkua koko henkilö ihan lyttyyn?

"Mutta Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Näitä vastaan ei ole laki." Gal. 5:22-23
 (Lihavoin kohdat, jotka erityisesti tukevat väitettäni.)

Jumalan armosta ja Pyhän Hengen lahjoilla on mahdollista kehittyä rakastavammaksi ihmiseksi ja sitä myöten paremmaksi keskustelijaksi.

Haluaisin vielä väärinkäsitysten välttämiseksi varmistaa yhden asian. Ei syntiä saa sanoa hyväksi eikä väärää tietä oikeaksi. En tarkoita sitä lainkaan. On kuitenkin eri asia tukea kuin kurittaa heikkoa veljeä tai siskoa. Kaiken ohjaamisen voi tehdä rakkaudella, jolloin opillinen keskustelu todella pysyy maltillisena ja koko seurakuntaa rakentavana. Tärkeintä on olla nöyränä myös silloin, kun itse on vakuuttunut oman mielipiteensä ehdottomasta oikeudesta. On hyväksyttävä se, että muutosta parempaan suuntaan eivät aikaansaa toisen ihmisen sanat, vaan Jumalan johdatus ja viisaus. Siksi keskustelussa olisi aina tärkeintä antaa toiselle ajattelemisen aihetta pohdittavaksi rukouksessa - ei työntää valmiita mielipiteitä toisen kurkusta alas.

Jumalan rakkauden ja Pyhän Hengen hedelmien avulla seurakunta voi kukoistaa uskomattomalla tavalla. Halusin tällä kirjoituksella muistuttaa kaikkia, myös itseäni (joka olen toisinaan mitä kärkkäin väittelijä) sen käskyn merkityksestä, jonka Jeesus korotti muiden yläpuolelle. Rakkauden tulee näkyä halussa auttaa toisia uskossaan - ja kiivas väittely usein lähinnä vahingoittaa toisten uskoa. Sen lisäksi väittelijät liian usein ylpistyvät omasta tietomäärästään ja hurskaudestaan, jolloin väittely on haitallista myös toista kurittavalle osapuolelle. Jumalalla taas on valta hienovaraisesti (tai vähemmän hienovaraisesti, jos Hän niin haluaa) ohjata ajatuksemme ja mielipiteemme tahtonsa mukaiseen suuntaan. Oman oikeassaolon kiivas todistaminen on lähinnä maallista ja pikkumaista toimintaa, joka kumpuaa ylpeydestä. Tärkeintä on rukoilla toisen uskovan puolesta ja antaa kommenteillaan ajattelemisen aihetta Raamatun perusteella.

Olkaa siunattuja, siskot ja veljet!

Tervejärkinen hihhuli?

Pahoittelen päivitysten puutetta viime aikoina. En ole halunnut kirjoittaa väkisin, vaan olen odottanut, että sopiva aihe välähtää mieleen. Nyt viikon aikana olenkin pohtinut järjen ja uskon yhteyttä - tai tarkemmin maallisen ja hengellisen elämän yhteensovittamista silloin, kun jonkin eteen täytyy nähdä vaivaa.

Haen tänä vuonna useaan oppilaitokseen näin lukion päätyttyä. Lukumotivaationi on täysin nollassa, ja kiusaus luovuttaa on kasvanut suureksi. Voisin siis lopettaa kaiken lukemisen (ennen aloittamistakaan) ja heittäytyä Jumalan käsivarsille, eikö vaan? Jos Hän on minut tarkoittanut jonnekin, pääsen kyllä pääsykokeista lukematta läpi, eikö totta? Minulla on Jumala puolellani, voin siis vain löhötä sohvalla katsomassa televisiota. Right?

En ikinä vähättelisi johdatusta tai Jumalan kaikkivoipaisuutta, mutta ei se ihan näin taida mennä. Ei siksi, etteikö Jumala osaisi kertoa oikeita fysiikan vastauksia pääsykokeissa, vaan siksi, että Hän ei halua lapsensa laiskistuvan. Eihän rakastava maallinen isäkään tekisi välttämättä läksyjä lapsensa puolesta, vaan auttaisi lasta oppimaan itse. Niin ajattelen Jumalankin toimivan. Vaikka Hän on kaikkivoipa, meidän kristittyjen ei tule kuluttaa takapuoltamme sohvalla maaten vaan oikeasti tehdä työtä ja tavoitella unelmiamme myös maallisin keinoin ja vaivannäön kautta.

Työn tekeminen jotain varten on taas niitä asioita, joissa minulla on 0/100 -kytkin. Ei siis säädin, vaan kytkin. Sen vuoksi tämä onkin niin kovin vaikea asia. Minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko kulutan päiväni, kuten sanottua, television ääressä loikoillen, tai pänttään hulluna 10 tuntia päivässä fysiikkaa kamalassa stressissä. Jälkimmäinen vaihtoehto on kokemuksen perusteella erittäin huono, mutta niin on kyllä ensimmäinenkin.

Useimmille on varmaan sanomattakin selvää, että kristinuskosta huolimatta asioiden eteen kuuluu tehdä työtä. Niin se oli minullekin joskus, mutta kirjoitusten aikana lukulomalla eksyin ehkä hihhuloimaan liiaksi. Koska olen laiska. Ja koska tekosyyt ovat parhaita, varsinkin kun ne näennäisesti vielä kiillottavat kristityn sädekehääni (hengellisten asioiden ylikorostaminen, maallisten asioiden väheksyminen). Liiallisella "hihhuloinnilla" tarkoitan kaiken maalaisjärjen hylkäämistä, laiskottelua, ylimielistä luottamusta Jumalan johdatukseen ja siihen, että johdatus tulee olemaan juuri oman mielen mukaista. Jumalan johdatus on hieno ja todellinen asia, mutta ei ole oikein eikä Jumalan tarkoituksen mukaista lopettaa omaa vaivannäköä vain yläkerran apuun luottaen.

Ei Jumala anna asioiden pudota suoraan taivaalta eteemme (aina). Silloinhan meistä tulisi hemmoteltuja, eikä tällainen kaikkitännemullehetinyt -kasvatus olisi meidän eduksemme. Jumala haluaa, että teemme itse työtä saadaksemme asioita täällä maan päällä. Siksi ei kannata luottaa saavansa työpaikkaa, jos sellaista ei aktiivisesti ensin hae. Toki Jumalalla on valta "antaa asioiden pudota suoraan taivaalta eteemme", mutta poikkeustapauksia lukuunottamatta se ei olisi meille hyväksi, joten Hän ei niin tee.

Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin seuraava: meidän ei tule sokean itsevarmasti luottaa siihen, että työntekomme kantaa juuri toivomaamme hedelmää. Siis jos kytkimeni menee asentoon 100, en saa unohtaa Jumalan johdatuksen merkitystä. En saa ylpistyä omasta pänttäämisestäni ja kuvitella, että nyt olen oman itseni herra ja oman onneni seppä. Kaikki on Jumalan käsissä. Työtä kuuluu toki tehdä, mutta ei pidä kuvitella, että saamamme asiat ovat seurausta vain ja yksin omista ansioistamme.

Paavali sanoo Roomalaiskirjeessään, että meidän tulee palvella Jumalaa järjellisellä tavalla. Siispä tässä asiassa, kuten asioissa yleensäkin, kannattaa luottaa maalaisjärkeen. Maalaisjärjellä nimittäin yleensä on yhteys omaantuntoon, ja jos omatunto perustuu Raamatulle, myös maalaisjärki pelaa hyvin.

Oliko tällä tekstillä joku pointti? En tiedä. Se jääköön lukijan itsensä tuomittavaksi (älkää kuitenkaan tuomitko minua, vain tekstini). Soveltakaa tätä ajatusta johonkin muuhun kuin opiskeluun, niin kohderyhmäni kasvaa varmaan huomattavasti. Itselleni tämä oli taas niitä oivalluksia, jotka olisi varmaan pitänyt saada jo kauan aiemmin.

Siunausta ja järkevää päivää!