Pahoittelen päivitysten puutetta viime aikoina. En ole halunnut kirjoittaa väkisin, vaan olen odottanut, että sopiva aihe välähtää mieleen. Nyt viikon aikana olenkin pohtinut järjen ja uskon yhteyttä - tai tarkemmin maallisen ja hengellisen elämän yhteensovittamista silloin, kun jonkin eteen täytyy nähdä vaivaa.
Haen tänä vuonna useaan oppilaitokseen näin lukion päätyttyä. Lukumotivaationi on täysin nollassa, ja kiusaus luovuttaa on kasvanut suureksi. Voisin siis lopettaa kaiken lukemisen (ennen aloittamistakaan) ja heittäytyä Jumalan käsivarsille, eikö vaan? Jos Hän on minut tarkoittanut jonnekin, pääsen kyllä pääsykokeista lukematta läpi, eikö totta? Minulla on Jumala puolellani, voin siis vain löhötä sohvalla katsomassa televisiota. Right?
En ikinä vähättelisi johdatusta tai Jumalan kaikkivoipaisuutta, mutta ei se ihan näin taida mennä. Ei siksi, etteikö Jumala osaisi kertoa oikeita fysiikan vastauksia pääsykokeissa, vaan siksi, että Hän ei halua lapsensa laiskistuvan. Eihän rakastava maallinen isäkään tekisi välttämättä läksyjä lapsensa puolesta, vaan auttaisi lasta oppimaan itse. Niin ajattelen Jumalankin toimivan. Vaikka Hän on kaikkivoipa, meidän kristittyjen ei tule kuluttaa takapuoltamme sohvalla maaten vaan oikeasti tehdä työtä ja tavoitella unelmiamme myös maallisin keinoin ja vaivannäön kautta.
Työn tekeminen jotain varten on taas niitä asioita, joissa minulla on 0/100 -kytkin. Ei siis säädin, vaan kytkin. Sen vuoksi tämä onkin niin kovin vaikea asia. Minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko kulutan päiväni, kuten sanottua, television ääressä loikoillen, tai pänttään hulluna 10 tuntia päivässä fysiikkaa kamalassa stressissä. Jälkimmäinen vaihtoehto on kokemuksen perusteella erittäin huono, mutta niin on kyllä ensimmäinenkin.
Useimmille on varmaan sanomattakin selvää, että kristinuskosta huolimatta asioiden eteen kuuluu tehdä työtä. Niin se oli minullekin joskus, mutta kirjoitusten aikana lukulomalla eksyin ehkä hihhuloimaan liiaksi. Koska olen laiska. Ja koska tekosyyt ovat parhaita, varsinkin kun ne näennäisesti vielä kiillottavat kristityn sädekehääni (hengellisten asioiden ylikorostaminen, maallisten asioiden väheksyminen). Liiallisella "hihhuloinnilla" tarkoitan kaiken maalaisjärjen hylkäämistä, laiskottelua, ylimielistä luottamusta Jumalan johdatukseen ja siihen, että johdatus tulee olemaan juuri oman mielen mukaista. Jumalan johdatus on hieno ja todellinen asia, mutta ei ole oikein eikä Jumalan tarkoituksen mukaista lopettaa omaa vaivannäköä vain yläkerran apuun luottaen.
Ei Jumala anna asioiden pudota suoraan taivaalta eteemme (aina). Silloinhan meistä tulisi hemmoteltuja, eikä tällainen kaikkitännemullehetinyt -kasvatus olisi meidän eduksemme. Jumala haluaa, että teemme itse työtä saadaksemme asioita täällä maan päällä. Siksi ei kannata luottaa saavansa työpaikkaa, jos sellaista ei aktiivisesti ensin hae. Toki Jumalalla on valta "antaa asioiden pudota suoraan taivaalta eteemme", mutta poikkeustapauksia lukuunottamatta se ei olisi meille hyväksi, joten Hän ei niin tee.
Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin seuraava: meidän ei tule sokean itsevarmasti luottaa siihen, että työntekomme kantaa juuri toivomaamme hedelmää. Siis jos kytkimeni menee asentoon 100, en saa unohtaa Jumalan johdatuksen merkitystä. En saa ylpistyä omasta pänttäämisestäni ja kuvitella, että nyt olen oman itseni herra ja oman onneni seppä. Kaikki on Jumalan käsissä. Työtä kuuluu toki tehdä, mutta ei pidä kuvitella, että saamamme asiat ovat seurausta vain ja yksin omista ansioistamme.
Paavali sanoo Roomalaiskirjeessään, että meidän tulee palvella Jumalaa järjellisellä tavalla. Siispä tässä asiassa, kuten asioissa yleensäkin, kannattaa luottaa maalaisjärkeen. Maalaisjärjellä nimittäin yleensä on yhteys omaantuntoon, ja jos omatunto perustuu Raamatulle, myös maalaisjärki pelaa hyvin.
Oliko tällä tekstillä joku pointti? En tiedä. Se jääköön lukijan itsensä tuomittavaksi (älkää kuitenkaan tuomitko minua, vain tekstini). Soveltakaa tätä ajatusta johonkin muuhun kuin opiskeluun, niin kohderyhmäni kasvaa varmaan huomattavasti. Itselleni tämä oli taas niitä oivalluksia, jotka olisi varmaan pitänyt saada jo kauan aiemmin.
Siunausta ja järkevää päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti