Viime kirjoituksesta on varsin pitkä aika. Tähän kuuhun on mahtunut niin paljon asioita ja kiireitä, etten ole ehtinyt ylläpitää blogia haluamallani tavalla. Lisäksi olen odottanut, että mieleeni tulee aihe, josta todella haluan kirjoittaa. Eilen illalla totesin, että miksi en kirjoittaisi juurikin tämän kuun tunnelmista.
Valmistun tänä keväänä lukiosta ja pääsen ylioppilaaksi. Ystäväni hajaantuvat eri puolille Suomea, enkä itsekään kuun alussa tiennyt, minne olen menossa. Lisäksi ihmissuhteissani tapahtui joitain muutoksia, joiden seurauksena visioni tulevaisuudesta yhä muuttui. On kaltaiselleni organisointifriikille kova paikka todeta, ettei tiedä, missä tulee olemaan vuoden kuluttua - ja keiden kanssa. Siksi epävarmuus ja pelko ovat vaikeuttaneet elämääni. Varmaa on vain yksi asia: elämäni muuttuu. Ja se vasta pelottavaa onkin.
Kuukauden alussa kaikki oli auki: kirjoitusten tulokset olivat vielä sensorien käsittelyssä, ihmissuhteet avoinna, opiskelupaikasta ei mitään tietoa. Epävarmuus ilmeni yhtä aikaa sekä toivona että pelkona, ja päivittäin ajattelin kaikkia erilaisia loppuratkaisuja. Sitten ihmissuhdekuvioni selkeni, ja alun pettymyksen jälkeen olin helpottunut siitä, että sain asiasta varmuuden. Kirjoitustulosten tullessa pelkoni vaihtui iloon - pisteeni nousivat melko runsaasti lautakunnassa. Siitä viikon kuluttua sain kirjeen, jossa kerrottiin, että minut on hyväksytty opiskelemaan ilman pääsykokeita. Yhtäkkiä palaset alkoivatkin loksahdella paikoilleen.
Vaikka nyt tiedänkin, miltä elämäni suurin piirtein näyttää vuoden kuluttua, pelko ei ole hälvennyt täysin. Ystävien muuttaessa pois ja etääntyessä tuntuu kuin olisin tyhjän päällä. Paitsi että en ole. Tajusin eilen, miten loistava tilaisuus tämä minulle on. Olen nuori, sinkku, palvelualtis ja sitoutumaton mihinkään työhön tai tehtävään. Juuri nyt on täydellinen aika miettiä, miten voisin parhaiten toiminnallani palvella Herraani Jeesusta.
Eilen koen saaneeni oivalluksen ja sen mukana laulun sanat:
Siis älä pelkää, kun jokin muuttuu
Matkaan jo lähde, tässä on tie!
Jumala antaa sen, mitä puuttuu
Lävitse kaiken Hän sinut vie.
Muutoksen aika - Pekka Simojoki
Minulla ei kristittynä ole mitään pelättävää, vaikka seisoisinkin suuren muutoksen edessä. Herra on silti sama päivästä toiseen, ja Häneen saan edelleen turvata koko elämäni. Tämä muutos on oikeastaan elämäni tilaisuus aktiivisesti muuttaa elämääni haluamaani suuntaan. En minä ole muutoksen heiteltävissä, vaan voin kontrolloida sitä ja valita itse, millaisen elämän haluan. Tai tarkemmin sanottuna antaa Jumalan johdattaa ja kertoa minulle, minkälaiseen tehtävään Hän on minut valinnut.
Nyt siis sen sijaan, että pelkäisin, odotan innolla ensi vuotta. Odotan uusien ihmisten tapaamista, opiskelijaelämää, uusia kokemuksia ja mahdollisuutta toimia Herran palvelutehtävässä tavalla tai toisella. Vaikka on luonnollista stressata, kristittynä tulisi muistaa Herran kaikkivoipaisuus ja halu toimia vain meidän parhaaksemme.
Siunattua kohta alkavaa lomaa kaikille! Älkää ottako turhaa stressiä tulevaisuudesta, koska Herra pitää meistä jokaisesta huolen. Antakaa elämänne Isän käsiin ja katsokaa, miten paljon hyvää siitä seuraa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti