Uudenvuodenlupaukseeni sisältyi blogin pitäminen. Ja Jumalan ylistäminen. Ja uskonelämän hoitaminen. Ja pilvilinnoissa majailu.
Mitään näistä en aio lopettaa, siitä ei ole pelkoa (tai toivoa blogin suhteen). Ensimmäisten 10 päivän jälkeen alkaa kuitenkin arki painaa päälle koko voimallaan ja ihmissuhdekiemurat vievät loputkin mehut. Jumala jää taustalle, ilta- ja aamurukouksiin, vaikka jos vain katsoisin, näkisin Hänet kulkemassa vierelläni koko päivän ajan. Ruotsin kielen sanakokeessa Jeesus istuu vieressä, ruokavälitunnilla Jumala haluaa lounastaa kanssani.
Tiedän, että en ole ainoa. Varsinkin abiturienttien joukosta löytyy tänäkin keväänä runsaasti stressin alla pinnisteleviä yksilöitä ja koulusta pois haluavia oppilaita. Lukeudun kumpaankin ryhmään, ja se on ollut hieman ongelmallista viime päivinä. Lomalla on helppoa keskittyä Jumalaan ja tutkiskella Raamattua. Koulun alkaessa kaikkialta kehotetaan kuitenkin keskittymään ruotsin YO-vihkoon, fysiikan tenttipakettiin, tulevaan biologiakilpailuun tai äidinkielen tekstitaitokokeeseen.
Me elämme maailmassa, mutta samalla katsomme sen taakse, aikaan, jolloin kukaan ei enää tenttaa meiltä epäsäännöllisiä verbejä (ellei se jonkun mielestä ole paratiisissa keskeistä). Maailmallisessa elämässä ei kuitenkaan ole mitään väärää - siis tulevaisuudensuunnitelmissa, koulunkäynnissä ja muussa päivittäisessä ei-uskonnollisessa pohdiskelussa. Olisi kuitenkin kristitylle hyvin tärkeää, että osaisimme priorisoida.
Jeesus on tie, totuus ja elämä. Fokus pitäisi siis olla Hänessä. Ja tämä on taas niitä "helpommin sanottu kuin tehty" -asioita. Lohduttaudun sillä, että Jumala on luvannut antaa meille anteeksi kaikki syntimme, myös priorisointitaitojemme puutteen. Armossa on jokaisen kristityn elämän punainen lanka, ainainen turva ja lohdutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti