Oivallus uskosta

On mahtavaa, miten paljon yksi hyvin nukuttu yö voi selvittää ajatuksia. Eilen illalla pohdin tännekin uskon luonnetta ja määritelmää. Tänä aamuna sain oivalluksen asiaan liittyen. Myönnettäköön, että minulla on myös oma lehmä ojassa - eräs ystäväni miettii kovasti uskonasioita, ja haluaisin auttaa häntä siinä. Ensin minun kuitenkin tulisi ymmärtää, mitä tapahtuu, kun ihminen tulee uskoon.

Olen itse aina ollut uskossa. Minut on kasvatettu siihen, enkä ole oikeastaan koskaan kyseenalaistanut Jumalan olemassaoloa. Elävä usko on kuitenkin eri asia kuin vain kasvatuksellinen usko, ja sen olen löytänyt - ja hukannut - ja taas löytänyt viime syksynä. Uskoontulokokemusta en siis ole koskaan saanut, koska olen aina ollut uskossa. Usko on elänyt sisälläni, vaikka sen vahvuus onkin vaihdellut.

En siis voi tietää, miltä uskoon tuleminen tuntuu. Ystäväni puhuu siitä, kuinka häntä häiritsee ihmisten tapa sanoa, että "uskoon tuleminen oli elämäni paras päätös". Hänen mielestään kyseessä ei ole päätös. Eikä oikeastaan minunkaan. Usko on Jumalan lahja, siihen eivät omat teot tai päätökset riitä.

Miten siis voi tulla uskoon? Mieleeni tänä aamuna nousi erään laulun säkeistö. Laulu Tänään häneen uskon löytyy aika monesta seurakunnan veisukirjasta.

"Uskoa ei synny omin voimin
Ilmaiseksi anova sen saa
Sitä ansaita ei töin ja toimin
Jumala sen meille lahjoittaa, lahjoittaa"

Usko ei ole minusta eikä sinusta lähtöisin. Jos me itse voisimme itsemme pelastaa, emme tarvitsisi Jumalaa. Usko on lahja Jumalalta, jonka jokainen anova saa.

Miten joku siis voi tulla uskoon? Voiko ihminen tavoitella uskoa? Minä uskon, että voi - ja se on jopa toivottavaa. Jumala antaa anovalle uskon -- ja siinäpä se, ANOVALLE. Uskoa tulee rukoilla ja pyytää Jumalalta, ja silloin Jumala sen antaa.

Katsoin pari päivää sitten hyvän elokuvan nimeltään Facing the Giants (katsokaa ihmeessä!). Tämä ei edes ollut leffassa tärkeä kohtaus, mutta eräs vertaus pysäytti. Oli kaksi miestä, jotka rukoilivat pelloilleen sadetta. Heistä vain toinen valmisteli peltonsa sateen varalle - toinen jätti kaiken tarpeellisen tekemättä. Ymmärrätte ehkä, mitä tässä haetaan. Kumpi miehistä toimi viisaammin? 

Jos rukoilet uskoa, Jumala antaa sen sinulle. Oikeastaan luulen, että vahvemman uskon rukoileminen on Jumalalle kaikista rukouksista mieluisin. Eikä Jumalaa tarvitse epäillä - Jumala vastaa rukouksiin, niin Hän on luvannut. Jokainen voi siis rohkeasti rukoilla uskoa ja luottaa siihen, että sitä kyllä annetaan. Ystäväni on kertonut, kuinka häntä pelottaa rukoilla - mitä jos rukouksiin ei vastata? Silloinhan hänen uskonsa pikemminkin kärsisi. Vastaus on kuitenkin yksinkertainen (ja silti kovin vaikea, tajusin sen vasta tänä aamuna): Pelko on turhaa, koska Jumala vastaa rukouksiin. Niin yksinkertaista ja silti uskomatonta se on. Jumala pitää sanansa ja antaa meille sen, mitä vilpittömästi pyydämme.

Sillä välin, kun odotamme vastausta rukoukseen (Jumala tietää sopivan ajan ja paikan), voimme valita, kumpaa esittämäni vertauksen kahdesta miehestä edustamme. Varaudummeko sateeseen vai epäilemmekö niin paljon, että jätämme kaiken tekemättä? Epäilevän pelto on täysin valmistautumaton sateeseen, ja kun se kuitenkin tulee (koska Jumala on luvannut sen tulevan), se aiheuttaa hänelle ongelmia.

Mitä uskoon valmistautuminen tarkoittaa? En tiedä. Se on yksilöllistä. Jokaiselle yhteinen valmistautumistapa on kuitenkin Raamatun lukeminen, Jumalan tuntemaan oppiminen. Yksilöllisiä asioita ei voi tietää kukaan muu kuin ihminen itse ja Jumala. Jokaisella meistä on jokin tai joitakin ominaisuuksia, muistoja tai tapoja, jotka ovat meidän ja Jumalan välissä. Itselläni suurin este on oma ylpeyteni ja haluni pärjätä omin voimin, jollakulla toisella se saattaa päinvastoin olla oman syntisyyden vahva kokeminen ja riittämättömyyden tunne.

Uskoon tulemiseen vaaditaan siis rukousta, Raamattua ja raivausta. Raivauksella tarkoitan niiden asioiden pohtimista, jotka ovat omassa elämässä kristinuskon vastaisia. Rukous on kuitenkin kaikista näistä tärkein - usko on lahja, jonka saamme, kun vain pyydämme.

Sanoin aiemmin, että uskoon tuleminen ei ole päätös. Olen edelleen samaa mieltä, se on lahja. Mutta lahjan saamiseksi meidän on tehtävä muutama päätös: 
1. Päätös rukoilla uskoa. 
2. Päätös luottaa siihen, että saamme uskon. 
3. Päätös valmistella peltomme sateen varalle. 
Me voimme tehdä valmistelut, mutta Jumala suo lopputuloksen.

Sain tämän oivalluksen tänä aamuna. Koen vahvasti, että oivalluksella oli tarkoitus, ja että se ei ollut minusta lähtöisin. Tällaisista asioista en kuitenkaan koskaan voi olla varma. Jos koet tekstin olevan Jumalan mielen mukaista ja Raamatun pohjalta oikeaa, saat siitä toivottavasti irti jotain. Jos teksti kuulostaa ristiriitaiselta Raamatun kanssa, jätä se omaan arvoonsa.

Toivottavasti tämä teksti auttaisi muita minun kanssani samassa tilanteessa olevia (haluaisitte auttaa ystävää, joka haluaa uskoa) tai ystäväni kanssa samassa tilanteessa olevia. Uskoon tulemisessa voi nimittäin myös toinen kristitty auttaa, kuten kertoo Paavali kirjeessään korinttilaisille.

"Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus."
1. Kor. 3:5-9

Siunattua päivää!